TapaniPollari Hymyillen isänmaan puolesta.

"Vitosella (5)" miljardien säästöt, siksi Huhtasaari.

  • Kaunis mutta samalla tasapainoinen
    Kaunis mutta samalla tasapainoinen

Pohtinut presidenttiehdokkaiden käytöstä pienen ja isomman paineen alla.

 

Vielä ennen viime kesää mietin ettemme me perussuomalaiset tarvitsisi omaa ehdokastamme vaan meillä on "TOLKUN PRESSA".

Puolueemme kokouksen aikaan kaikki muuttui ja sai aikaan sen sisällä, etteihän Sauli olekkaan muu kuin muutkaan jotka on kumartamassa myötätuuleen.

 

Jokainen on saunassa koittanut käsitellä palasaippuaa.

(Siitä ei otetta saa ja jos vähänki puristaa niin se on lattialla palasina)

 

Se lähinnä tulee mieleen jopa Saulista joka onkin täysin mitäänsanomaton 

Hän ensinnä Presidenttinä poikkes mediaa nuollen Perussuomalaisten puheenjohtaja valintoihin, jotka oli puoluejäsenten valitsemat.

Nyt kysyttiin turkistarhauksesta ehdokkaiden kesken, niin tällä muka tolokunpressalla ei ollutkaan mielipidettä, odottaa varmaan mitä YLE on mieltä, niin saa sitä sitten nuolla.

 

Muut paitsi Laura Huhtasaari on samanlaisia pelkääväisiä olemaan ja seisomaan omien mielipiteidensä takana paineessakin.

 

Hän on kaunis kuin eloveena-tyttö, mutta samalla hän on luja kuin muuri, kun kyseessä on suomalaisten ja Suomen asiat ja itsenäisyys.

Hänestä sanotaan että on "kokematon", (pyh).. sanon minä, kaikkihan me olemme kokemattomia, päivittäin tulee uusia asioita joita pitää pystyä päättämään miten ne tulee ratkaista parhain päin, samaa se on Tasavallan Presidentilläkin, ratkaisuja on mietittävä ja tuotava esille.

Hänestä sanotaan "että haluaa takaisin kivikaudelle, sanomalla Suomi Takaisin! 

Missä hän on sanonut vievänsä meidät tuonne kivikaudelle tai impivaaraan? Ei missään!!

Jos haluaa saman turvallisuuden mitä meillä 50 vuotiailla oli lapsuudessa takaisin ja pidettävän, niin se on kaukana kivikausista.

 

Vitosella saa miljardien säästöt näissä Presidentin vaaleissa tosiaan.

 

Haittamaahanmuutto, siis ne jotka tulee tänne suoraan vain mielessään sosialiturvamme joka takaa kaikille välttämättömän toimeentulon, on meille miljardien kulu. Se on kestämätöntä.

Samaan aikaan vanhuksiltamme leikataan satoja miljoonia, niiltä jotka meille rakensi tämän yhteiskunnan ja antoi meille mahdollisuuden. 

Se on väärin enkä veronmaksajana voi missään tapauksessa hyväksyä.

 

Haluan Presidentin joka ei kumartele Brysseliin eikä Moskovaan, vaan aina mielessään suomalaisen etu.

Eikä pelkää sitä mitä media yrittää painostaa.

Meidän ei tarvitse miettiä sitä miltä me maailmalla näytämme, vaan sitä miten kansamme voi.

 

Kuten oon sanonut "SUOMI ON HYVÄ SYNTYÄ, ELÄÄ JA KUOLLA" suomalaisten, olkoon jatkossakin niin,, siks Laura Huhtasaari on valintani.

Olkoon tytöt tyttöjä ja pojat poikia jatkossakin, ja meidän oma kulttuurimme säilyttämisen arvoinen.

 

...unkh... puhuin.. 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (32 kommenttia)

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari

Itselleni tosiaan perusarvot on kasvatettu lapsena.

"Kunnioita vanhuksia" on yksi niistä, se ei vain näy tänään oikiasti missään.
Niitä pidetään pelkkänä numeroina ja kulueränä.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Tämä uskomaton omahyväisyys on yksi asia miksi ihmisten on todella vaikea nähdä se pohjimmainen sanoma mitä yrität viestittää. Sinulla on oikeat arvot ja sinä et oikiasti näe, että tänään missään muut osaisivat kunnioittaa vanhuksia kuten sinä. Koetko, että tällaisella retoriikalla oikeasti pyrit auttamaan ehdokastasi.

Onko tuo muuten vain ylvästä sanahelinää vai teetkö sinä poikkeuksellisen paljon esim. vapaaehtoistyötä vanhusten parissa?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Mitään noista asioista ei presidentti päätä.

Tämäkin blogi osoittaa mikis ei missään tapauksessa kannata äänestää Lauraa, ei ymmärrä Laura, eikä tunnu ymmärtävän muutkaan persut, mitkä ovat presidentin tehtävät.

Tää mtv:n kysely onneksi paljastaa, että juuri Laura ja Paavo ovat niitä kansan inhokkeja. :)

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/mtv-k...

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

ritala, tunnustat julkisesti olevasi persu, kun eivät ymmärrä muutkaan persut.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

ritala, tunnustat julkisesti olevasi persu, kun eivät ymmärrä muutkaan persut.

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari

Presidentille lisää valtaoikeuksia saatava..

Mutta Presidentti on myös mielipidevaikuttaja joka voi esittää asioita joita pitää tärkeän.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Laura on nätti, me ollaan kaikki kokemattomia, Laura lopettaa haittamaahanmuuton ja siirtää rahat vanhuksille(mutta ei oikeasti). Tämäkö on voittava kaava?

"Jos haluaa saman turvallisuuden mitä meillä 50 vuotiailla oli lapsuudessa takaisin ja pidettävän, niin se on kaukana kivikausista."

Toivottavasti kukaan ei tätä halua. Lapsia kuoli paljon enemmän 60-70-luvulla kuin nykyään.
https://www.thl.fi/fi/web/tapaturmat/tapaturmat-su...
https://yle.fi/uutiset/3-8023563

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Huhtasaasri on parhaan näköinen ehdokas, ja vaalikoneiden mukaan hänen mielipiteensä ovat lähimpänä kansan mielipiteitä. Mutta miksi kansa äänestää rumaa, vanhaa ja väärää mieltä olevaa Niinistöä ? Onko Väyrysen analyysi median harhauttamasta kansasta oikea ?

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

"Mutta miksi kansa äänestää rumaa, vanhaa"

Sale on monen mielestä komee. Pitkäkin.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Näin liki viisikymppisenä voin todeta etten näe nykyistä Suomea sen turvattomampana kuin lapsuusaikanani.

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari

Meillä riitti että laitettiin luuta ovelle kun emme olleet kotona.
Tänään ei tulisi mieleenikään niin jättää.

Terrorismikin on todellista jo.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Henkirikosten ja tapaturmien määrät ovat merkittävästi ja kiistattomasti tippuneet noista ajoista. Henkirikollisuus on itseasiassa kaikkien aikojen matalimmalla tasolla. Nostalgia on nyt objektiivisuutesi tiellä.
http://findikaattori.fi/fi/97

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Pelko on lisääntynyt viime pari vuotta.
Väkivaltarikokset on lisääntyneet koko ajan. Mutta nin on ihmisetkin..

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #10

Väkivaltarikokset ovat vähentyneet vuodesta 2011 lähes koko ajan.
http://findikaattori.fi/fi/57

Pelko lisääntyy kun pelotellaan, vaikkei syytä olisi. Oletko sinä oikeasti sitä mieltä, että Suomi oli turvallisempi lapsille 60-70-luvulla?

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #11

"Väkivaltarikokset ovat vähentyneet vuodesta 2011 lähes koko ajan."

Pieni notkahdus vain.

"Oletko sinä oikeasti sitä mieltä, että Suomi oli turvallisempi lapsille 60-70-luvulla?"

En ole. Suomi on nyt suhteessa turvallisempi. Esim työpaikkakuolemia on tosi vähän nykyään. Mutta voi Suomesta tehdä vielä turvallisemmankin!

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #17

"Mutta voi Suomesta tehdä vielä turvallisemmankin!"

Tästä ollaan samaa mieltä. Mikä sinun mielestäsi todennäköisimmin uhkaa suomalaisen henkeä ja terveyttä?

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #20

"Mikä sinun mielestäsi todennäköisimmin uhkaa suomalaisen henkeä ja terveyttä?"

Riippuu kohderyhmästä. 15-17-vuotiailla on kai itsemurha yleisin. Eli syrjäytyminen/masennus lienee pahin.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #10

Ja jos mietitään mitä meidän pitäisi pelätä:
"Perinteiseen malliin kuuluvat seuraavat: humala, viikonloppu, yksityisasunto, veitsi ja promilleja enemmän kuin yksi - yleensä sekä tekijällä että uhrilla. Vaikka malli on surullinen, se auttaa ymmärtämään, ettei satunnaisen ja vakavan väkivallan uhriksi joutuminen ole kovinkaan todennäköistä."

Ja ketä meidän pitäisi pelätä:
"Työttömät ja peruskoulun varassa olevat, erityisesti keski-ikäiset miehet, ovat suuri joukko henkirikostilastoissa."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015071120012819_u...

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen Vastaus kommenttiin #12

#12: Ymmärrät varmaan, kuinka tilastoja voidaan tehdä useammalla eri tavalla ja niissä voidaan käsitellä useita erilaisia muuttujia.

Esimerkiksi tässä vuoden vanhassa jutussa kerrotaan tilastoihin nojaten, kuinka raiskauksia ja muita seksuaalirikoksia koskevien ilmoitusten määrä on kasvanut viime vuosina. Ulkomaalaisten osuus kaikista epäillyistä on noin viidennes, kun se vuotta aiemmalla vertailujaksolla oli noin kymmenesosa. Mikäli ulkomaalaisten osuus lasketaan rikoksista joissa epäilty on tiedossa, ulkomaalaisten osuus on jo noin 29 prosenttia, eli jo lähes kolmannes.
https://yle.fi/uutiset/3-9251395

Kun turvallisuudesta puhutaan, voidaan huomioida muitakin vaikuttavia tekijöitä kuin väkivaltarikosten ja raiskausten uhka. Esimerkiksi taloudellinen ja sosiaalinen turvallisuus on monelle tärkeää. Taloudelliseen turvallisuuteen taas vaikuttaa esimerkiksi mahdollisuus työllistyä, ansiotuloverotuksen taso ja niin edelleen.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #10

Pahoinpitelyrikokset tosiaan lisääntyivät tasaisesti kohti vuotta 2011, jolloin ne kääntyivät selkeään laskuun. Niissä alkoholi on selkeästi yleisin syy. Mutta tärkeintähän tietenkin ihmisten turvallisuuden kannalta on, että alkoholia saadaan helpommin, halvemmalla ja mielellään vielä baarista mukaan.
https://yle.fi/uutiset/3-5829595

Mutta meidänhän tietenkin pitäisi pelätä aivan jotain muuta, eikö vain?

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen Vastaus kommenttiin #13

#13: "Pahoinpitelyrikokset tosiaan lisääntyivät tasaisesti kohti vuotta 2011, jolloin ne kääntyivät selkeään laskuun."

-> Poliisiylijohtaja Mikko Paatero oli jo 2012 täysin eri mieltä. Kuten tuosta Ylen jutusta voit lukea, Paatero kertoi, kuinka väkivaltarikokset olivat jo tuolloin kasvussa ja kuinka poliisi ei enää kykene takaamaan kansalaisten turvallisuutta.

-> Esim. näistä melko tuoreista uutisista voit lukea lisää erilaisista turvallisuuteen vaikuttavista tekijöistä:

Poliisin tilasto 2016 Kirkkonummelta: Väkivaltarikokset lisääntyivät lähes puolella – seksuaalirikoksissa kasvua
https://www.lansivayla.fi/artikkeli/480186-poliisi...

Nousua jopa 521 % – ulkomaalaisten tekemät seksirikokset kovassa kasvussa
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/448021-n...

Poliisin mahdollisuudet taata kansalaisten turvallisuus koko maassa ovat heikentyneet, varoittaa poliisiylijohtaja Mikko Paatero.
https://yle.fi/uutiset/3-5052476

Tilastoitujen raiskausten määrä kasvussa
https://www.stat.fi/til/rpk/2017/02/rpk_2017_02_20...

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #16

Mutqu tilastot.. poliisi on väärässä?

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #18

Mutku Paatero... tilastot ovat väärässä? Ja Paatero puhui tilanteesta ennen selkeää notkahdusta.

Pointtina ei tietenkään ollut, että onko yhden paikkakunnan tilanteessa tapahtunut parina vuonna muutosta vaan, että onko Suomi turvallisempi lapsille nyt kuin 60-70-luvuilla.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #19

"onko Suomi turvallisempi lapsille nyt kuin 60-70-luvuilla."

Tauti- ja tapaturmakuolleisuus on tosiaan vähentynyt huimasti!

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #24
Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen Vastaus kommenttiin #19

#19: "Pahoinpitelyrikokset tosiaan lisääntyivät tasaisesti kohti vuotta 2011, jolloin ne kääntyivät selkeään laskuun. Niissä alkoholi on selkeästi yleisin syy."

"Ja ketä meidän pitäisi pelätä:
"Työttömät ja peruskoulun varassa olevat, erityisesti keski-ikäiset miehet, ovat suuri joukko henkirikostilastoissa."

-> Viime elokuussa Turussa sattui Suomen ensimmäinen jihadistinen terrori-isku. Puukotuksen uhreiksi joutui kymmenen henkilöä, joista kaksi kuoli ja kahdeksan joutui sairaalahoitoon. Johtuiko terrori-isku siis mielestäsi tekijäksi epäillyn alkoholiongelmasta? Vai oliko syynä kenties työttömyydesta seurannut syrjäytyminen?

https://yle.fi/uutiset/3-9783391

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

ritala tunnustaa julkissesti olevansa tällainen persu.

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari

Turvattomuutta on myös se, että kun tässä vanhetaan kohti eläkeikää ja vanhuutta ennen täältä pois pääsemistä.

Minkälainen meidän on olla silloin.
Ei ole yhtään kiva lukea niitä vanhusten kohtaloita joissa puhutaan jopa heitteillejätöstä.

EU ei tuo ainakaan parannusta näihin asioihin.
Me siihen voidaan vaikuttaa pelkästään omilla päätöksillä, ja EU ei ole taatusti siinä meidän mielinen.

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari

Ritala voi poistua mun puolesta vaikka minne.. en sano minne, ei ole sen arvoinen.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Reilun vuoden päästä täytän pyöreät 70-vuotta, mitään pelkotiloja ei ole, eikä ole ollut ennenkään. Suomi on vauraampi kuin koskaan elämäni aikana, sodanuhkaa ei näköpiirissä. 86-vuotiaana edesmennyt sotaveteraani-isäni vanhoilla päivillään meille kolmelle pojalleen totesi usein, että olette onnellisia siitä etette ole joutuneet kokemaan sodan julmuutta. En väheksyisi EU:n merkitystä siinä, että Euroopassa on vallinnut rauha yli 70-vuotta ja se miten huolehdimme vanhuuksistamme, se on täysin meidän omissa käsissämme ei EU:a ole siihen osaa ei arpaa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Suomi on vauraampi kuin koskaan elämäni aikana"

Jos vauraus lasketaan sillä paljonko on velkaa, niin Granlund olisi oikeassa. Myös Suomen kiinteä omaisuus on pääosin syöty tai lahjoitettu pois. Federalistien on pakko valehdella että utopiansa pysyisi siedettävänä.

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3803364/Supopaall...

Missä kummassa sitä ihmiset piilottelee kun ei näitä uutisia näe.

Toimituksen poiminnat